Lokakuun lopun ajatuksia

Joko se syksy meni? Tuleeko jo talvi? Ihan huikean nopeasti aika meni ja seuraavaksi onkin jo marraskuu.

Tallilla aika on kuitenkin pysähtynyt. Hevosväki on keskittynyt turkin kasvattamiseen ja oikeastaan vain Saara on tehnyt töitä. Kamma on edelleen sairaslomalla Aksun kanssa, Jimi tehnyt vain maastakäsin hommia ja Ropsu saanut pääasiallisesti vain olla.

Saara on ollut minun ja Peten ratsuna. Pete on mennyt pikkukentällä, tarhassa ja laitumella, minä pihapiirissä, isolla kentällä ja kerran pikkukentälläkin. Saara on ollut tosi ihana! 

Peteä on helppo opettaa kun esimerkiksi Saara vaikka pienentää pääty-ympyrää ja pyydän Peteä käyttämään sisäpohjetta, niin pienestä painalluksesta Saara väistää ulospäin. Peten on helppo oppia kun Saara reagoi kaikkiin apuihin.

Itse olen nauttinut herkän ja miellyttämisenhaluisen hevosen selässä, on ihana ratsastaa kun ratsu tuntuu tekevän mielellään töitä. Olen päässyt tekemään takaosakäännöksiä (etuosakäännöstä Saara ei tunnu osaavan hyvin, se on kummallista), väistöjä, avotaivutuksia ja ollaan me vähän ravattukin.

Saisi tulla vähän lunta, niin pääsisi taas laitumelle ratsastamaan ja odottaahan tallissa reetkin Ropinaa :)

Kamman klinikkareissu 15.8.2013

Niin siinä sitten taas vaihteeksi kävi, että auton nokka piti kääntää klinikkaa kohti. Eipä ole kymmeneen vuoteen tarvinnut käydä ja nyt ollaan melkein vakioasiakkaita :(
Tällä kertaa vaihteen vuoksi Porvooseen, koska Orimattilasta ei saanut sellaista aikaa, että luuliaan olisi voinut polttaa pois jos siihen on jalan puolesta mahdollisuus.

Kun pääsin perille, niin ensimmäinen ihmetys oli, että mikä ihmeen rakennus on klinikka? Onneksi edellinen asiakas käveli juuri hevosautolle, niin hän osasi ohjeistaa ensikertalaista.

Klinikalla jalka ensin tutkittiin tunnustelemalla. Sen jälkeen lähdettiin pihalle katsomaan miten Kamma liikkuu. Talutin ensin käynnissä suoralla ja sen jälkeen ravissa. Liikkeessä ei näkynyt mitään poikkeavaa. Sitten mentiin talon päätyy kaltevalle pinnalle jossa juoksutin pienellä ympyrällä käyntiä ja ravia. Pieni ontuma saatiin siinä tilanteessa esille, itse en sitä edes nähnyt, mutta onneksi sitä varten on nuo osaavammat.

Otettiin Kamma sisälle, annos rauhoittavaa sisälle ja eikun röntgeniin.
Siitä otettiin neljä kuvaa vähän eri kulmasta. Ja löytyihän luuliian kasvun syykin sieltä; puikkoluussa oli kaksi murtumaa ja sen pää oli kokonaan irtipoikki.
Seuraavaksi lääkäri halusi ultralla varmistaa, että missä kunnossa jänteet oli. Onneksi toistaiseksi luuliika on aavistuksen irti hankositeestä, mutta yhtään se ei saisi kasvaa taakse- eikä sisäänpäin.

Lääkäri sanoi, että tässä vaiheessa järkevintä on antaa murtuman parantua rauhassa ja luuliian tulehduksen rauhoittua. Kuukauden päästä sitten voisi yrittää kylmäpolttaa luuliikaa pienemmäksi jos siihen asti kaikki menee hyvin. Jos luuliika kasvaa, niin sitten polttoa pitää kokeilla nopeasti.

Tässä vielä potilaskertomus:

--------------------------------------------------------------------------
Käynnin syy:
luuliika

Anamneesi:
6-7 vuotta sitten saanut potkut otj ulkosäärelle johon kasvanut pieni luuliika sääriluun päälle, nyt huomattu 5 päivää sitten että patti kasvanut suuremmaksi.

Status:
Palpatorisesti otj ulkosäärellä puikkoluun keskikolmanneksessa 4x4cm kokoinen kova luuliika, ei merkittävää palpaatioarkuutta.
Liikkeet:
- suoralla uralla käynti ja ravi puhdasta
- ympyrällä ontuu otj sekä sisä- että ulkojalkana

Toimenpide:
Rauhoitus 0,3 + 0,3
RTG:
- otj ulkopuikkoluussa aktiivinen luukalvoreaktio sekä puikkoluussa että sääriluussa, lyyttisyyttä jonkin verran sekä tuoreen näköinen murtumaan viittaava linja

UÄ:
- otj hankoside harvahko luuliian kohdalta

Jatkohoito:
Jalan kylmäys.
Penetrol pintahoito kerran päivässä viikon ajan, pidä 1-2 viikon tauko jonka jälkeen uusi kuuri.
Oriprim 4 mittaa aamuin illoin kuuri loppuun.

Luuliian kryohoito n. 4 viikon kuluttua. Jos patti suurenee nopealla aikavälillä, ottakaa yhteys klinikalle.
--------------------------------------------------------------------------

Tälläisellä mennään sitten eteenpäin. Pussi Oriprimiä, pullo Penetrolia, nippu papereita ja röntgenkuvat CD:llä.
Ja taas uusi sairaslomalainen.

Kamma Akustin riimussa. Lastauksessa kävi pieni säätö jonka
seurauksena oma napsahti poikki...

Oikea takajalka edestä kuvattuna

Oikea takajalka takaa kuvattuna

Kamman palasi laitumelta jalkavammaisena

Nyt ei hyvin mene. Meillä ei ole ikuisuuksiin ollut mitään ongelmia hevosten kanssa ja nyt tänäkesänä kaksi ponia loukkaantuu laiduntaessa!

Kävin eilen katsomassa Kammaa kesälaitumella ja raspasin samalla kaviota. Kaveri soitteli sunnuntaina ja sanoi, että Kamman takakavio on reunasta lohjennut. Ajattelin, että samallahan sitä sieltä koukkaa työmatkalla vaikka olisihan se Kamma muutenkin tullut jo lauantaina kotiin.

Mutta laitumella heti ensimmäinen asia mikä laitumelle kävellessäni pisti silmiin, oli järkyttävän kokoinen patti vasemmassa takajalassa ulkopuolella. Patti ei ollut uusi juttu, varmaan joku ehkä n. 6 vuotta sitten Sulo potkaisi siihen jalkaan ja siihen tuli pieni luuliika. Nyt jostain tuntemattomasta syystä patti oli kasvanut tuplasti/triplasti isommaksi.

Luuliian kasvuun lääkärin mukaan syynä on kova isku, mutta laidun jossa ei ole sisäpuolella kuin yksi puu ja Kamma laiduntaa siellä yksin..miten ihmeessä?

Soitin Orimattilan klinikalle ja sieltä sanottiin, että tule ensiviikon alussa näyttämään sitä ja arvioidaan sitten, että voiko sitä kylmäpolttaa. He eivät itse tehneet kylmäpolttoja, mutta klinikalla käy kuulemma kerran kuussa joku joka polttelee.

Seuraavaksi soittelin Porvoon klinikalle ja he tekivät itse poltot. Joten vaikka matka on pidempi, niin sieltä selviää yhdellä keikalla ja jalan saa nopeasti hoitoon. Sain ajan torstaille 15.8. klo 11:30.

Eli heihei sitten syksyn kamalasti odotetut sieniretket Kamman kanssa ja kaikki treenaus jota olin koko kesän suunnitellut. Nyt odotelleen kauhulla tuloksia, että voiko luuliian vielä polttaa vai onko se liian iso siihen operaatioon. Sellainenkin mahdollisuus tässä vielä on.

Ja jos poltto onnistuu, niin millainen sairasloma Kammalle tulee? Paraneeko se?

Entä jollei jalkaa pysty hoitamaan kuntoon? Jos luuliika on sisällä hankositeen tai hermon päällä? Sitä ei pysty edes ajattelemaan, pakko laittaa ajatukset taka-alalle, että pystyy elämään torstaihin saakka.

Mutta laidunhommat säädettiin sitten Kirsin kanssa niin, että Kamma tulikin jo tänään kotiin. Hain sen traikulla ja samalla Harminkin kesäloma loppui ja se siirtyi toisella traikulla sunnuntaihin asti toisaalle odottamaan pohjoiseen lähtemistä. Se on kesä sitten pikkuhiljaa lopussa. Haikeaa.

Vermon poninäyttely 4.8.2013

Sieltä ne näyttelyt sitten tuli ja meni.
Poni oli jo talvikarvaa ja mahaa kerennnyt kasvattaa siihen malliin, ettei auttanut kun yrittää fiksata sitä jonkinmoiseen kuosiin ennen näyttelyä.

Näyttelyt oli sunnuntaina, joten lauantaina pesin Ropinan ja kun se oli vähän kuivunut, niin vein sen Kirsille (ja Kamma tuli siksi aikaa kotiin) jotta Kirsin Harmi-poni kerkeää tutustua siihen.

Olisi ollut ehkä Harmille vähän liian suuri järkytys lastautua suoraan tuntemattoman miniponin viereen traikussa.

Sunnuntaina lähdettiin riittävän ajoissa liikkeelle. Harmin kehä oli jo kympin jälkeen, Ropinan kehä alkoi vasta 12:30. Paikalla piti olla tuntia ennen luokkaa, joten oltiin ysin tienoilla Vermossa. Minä kävin ilmoittautumassa, Harmi sai numeron 100 ja Ropina oli 164.
Katselin kun Harmi meni kehään, meillä oli niin hyvin aikaa että kerkesin rauhassa ihmetellä.
Harmi sijoittui 3/3 sijalle ja sai III-palkinnon.

Ropina vietti koko odotteluajan lähinnä pörheltämällä ja kiljumalla. Se hirnui kokoajan ja mulla ja Petellä oli korvat ihan lukossa.
Onneksi vähän ennen sen oman kehän vuoroa se uuvahti ja alkoi silmätkin lupsumaan kiinni.

Meidän luokassa oli 9 ponia ja me tietty oltiin ekana... olisi ollut liian helppoa ensikertalaisena juosta jonkun toisen perässä, mutta ei voinut mitään.
Ropina oli vähän laiska, sen ravi ei ollut normaalin lennokasta, mutta kuumuus ja pitkä odotteluaika vaati veronsa.
Se kuitenkin sijoittui 6/9 sijalle ja sai II-palkinnon.

Arvostelupaperin sanomaa sai arpoa, siinä ehkä luki näin:
"Good front and kind quarter. Nice, straight movement. Short cannon."
Sen verran suomensin, että cannon oli sääri. Eli suorat liikkeet, hyvä edestä, lyhyt sääri.

Sen jälkeen aika nopeasti lähdettiinkin jo kotiin.
Kyllä oli onnellinen Ropina ja Aksu kun näkivät toisensa vuorokauden eron jälkeen <3

 

Jousiammuntaa ja leireilyä

Niin se tuli ja meni se kauan odotettu leiri. Nyt jälkitunnelmia ja muistelmia sieltä pikakelauksena, vähän ohi hevosaiheenkin välillä.

Perjantaina tein työt kiireellä ja huristelin kotiin. Kotona viimeiset tavarat vielä autoon ja Saara kyytiin. Tuttuun tapaansa se tuli lähes juoksuvauhdilla autoon, meinasin jäädä alle mun lipokkaiden kanssa kun rymistelin 600 kilon lihavuoren tieltä puomin ali. Ensikerralla ehkä lenkkarit?
Saara matkustaa hyvin ja liikkumatta, joten matka meni mukavasti vaikka pari tuntia siihen vierähti.

Perillä purettiin Saara vanhaan tarhaansa ja se taisi tietää missä oli. Marko ja Markon poika Tino tulivat sitä heti moikkaamaan ja myöhemmin kävi tervehtimässä loppuperhekin. Saaraa oli kovasti ollut ikävä.

Illan ohjelmistossa oli leirikämpillä teoriatunti ja sen jälkeen mentiin pihalle ampumaan.
Me tehtiin kotona tynnyrihevonen, joka otettiin leirille mukaan. Nimettiin hevonen Käthyksi Mannerheimin sotahevosta kunnioittaen, joten nopeasti siitä ratsusta tuli sitten kutsumanimeltä Kati.
Ammuttiin maasta erilaisia tehtäviä ja myös Katin selästä päästiin koettamaan.

Lauantaina aamu alkoi ratsastuskentällä. Meidät jaettiin neljään ryhmään jossa jokaisessa oli kaksi hevosta. Kentälle lähti ensin ryhmät 3 ja 4.
 

3-ryhmä ratsut ja ratsastajat:

Saara - Heidi ja Pete

Annatiina (suokki) - Otto ja Jari
 

4-ryhmä ratsut ja ratsastajat:

Veikko (suokki) - Tiiri ja Satu

Elmo (lv) - Joonas ja Alex

Itse en noussut selkään, koska Saara ei ole puoleen vuoteen tehnyt töitä. Mutta Pete ratsasti sillä ja Markon poika Tino, koska Saara tuskin huomasi Tinon painoa selässä.

Kentällä tehtiin erilaisia harjoituksia jousen kanssa sekä seipäällä.
Saara oli itse rauhallisuus, vähän epäiltiin, että mahtaako vielä muistaa selästä ampumisesta mitään vai hötkyykö ja säikkyykö. No ei, ekasta laukauksesta lähtien se vaan löntysteli ilmeenkään värähtämättä. Ihana Saara!

Tunnin jälkeen huuhtelin Saaran kokonaan. Se oli satulan alta likomärkä kun oli törkeän kuuma helle. Toki se kävi heti tarhassa piehtaroimassa, se siitä puhtaasta hevosesta...
Sen jälkeen palattiin leirikämpille ja siellä oli aikido-harjoituksia seipään kanssa. Se oli tosi hauskaa ja vetäjä oli ihan lajin huippuja! Vitsit, että se näyttikin upealta, harjoituksia olisi ollut kiva vaan katsellakin.

Ruuan jälkeen lähdettiin hiekkamontulle jonne oli tehty erilaisia ratoja. Oli siellä leirikisakin jossa ammuttiin Katin selästä, blunttikärjillä heiluvaa jalkapalloa ja nopeasti useita säkkejä ja villisikakin piti ampua. Se oli tosin vaan jotain muovia/kumia, mutta aikas aidon näköinen.

Sunnuntaiksi oli metsään hiittisuoralle rakennettu unkarilainen ja korealainen rata. Porukat siellä ampui hevosen selästä talutettuna käynnistä ja osaavimmat ampui laukasta.

Itse en sielläkään noussut selkään eikä Saara ollut mukana kun sinne oli tallilta jonkin verran matkaa. Mutta Pete meni sekä Annatiina-suokilla, että Markon uudella Luke-suokilla talutettuna ja osui mukavasti. Yhtään nuoltakaan ei hukkunut metsään..

Iltapäivällä oli sitten sanottava heiheit kaikille ja taas vauhdikkaasti lastattava Saara kyytiin ja kotiin.

Kotona Jimi oli onnesta soikeana kun laitumelle liittyi seuraksi kovassa kiimassa oleva Saara. Ei haitannut vieraan tallin tuoksu :)

Ah mikä leiri! Nyt on taas paljon intoa ja ideoita treenailla kotona. Ja Saaran jalka ei sanonut mitään käyttöön, muuttuisiko tämä nyt tästä jo paremmaksi?

Marko narunpäässä, Pete hevosensa selässä

 

Minä talutan, Tino keihästää

Tino Saaran selässä, Pete taluttaa. Takana Joonas Elmon selässä.

Pesun jälkeen nautiskelua

Pete ratsastaa Annatiinalla (huomaa upeat varusteet hevosella), Otto taluttaa

Pete Markon uuden Luke-hevosen selässä, Marko taluttaa

 

 

Saaran klinikkareissu

Leiri lähestyy kovaa vauhtia ja piti tehdä päätös Saaran mukaan ottamisesta. Leirillä sen ei tarvitse tehdä töitä, kunhan moikkaisi vanhoja tuttuja vanhalla tallillaan. Ihan parhaassa tapauksessa haaveiltiin, että jos sillä saisi pari kierrosta ratsastaa ja ampua käynnistä.

Ensimmäinen jännitys - lastaus.

Saara käveli traileria vilkaisematta sisälle. Ok, eli se on siis helppo lastattava, upeaa! Haettaessa Marko lastasi sen ja Markon perässä se olisi varmaan kiivennyt vaikka puuhun :) Mutta traikku ei ole mikään juttu, hyvä.

 

Toinen jännitys - käytös klinikalla.

Vähän ihmettelyä, pörhistelyä ja pää taivaissa marssimista. Mutta kertaakaan ei kävellyt ylitseni. Kun lääkäri pyysi pihalla ravauttamaan tallin kulmalle ja takaisin, niin vähän epäilytti että näinköhän pysähtyy. Mutta ravasi ja kääntyi kiltisti.

Kolmas jännitys - ultraus.

Ensin ulompi koukistaja...ei näy vikaa. Syvempi...sieltäkään ei mitään. Syvän koukistajan tukiside oli paksuuntunut ja epämääräisempi koostumukseltaan. Sitten hankoside (se jonka takia oli menossa teuraaksi) ja siinä ei mitään vikaa. Eli syyllinen saatiin kiinni, se oli se tukiside joka oli pettänyt.

Lääkäri sanoi, että jännevammoista parhaiten paraneva, mutta mahdollista että hajoaa toisestakin. On kuulemma yleinen vaiva vanhemmilla hevosilla. 

Neljäs jännitys - jatko?

Odotimme, että joskus talvella/ keväällä Saaraa voisi parhaassa tapauksessa alkaa liikuttamaan, mutta lääkäri sanoi, että tästä voisi nyt alkaa ratsastuksen. Tunti päivässä, josta 5-10 minuuttia ravia. Ohhoh!

Sitten kotiin vaan ja Saara laitumelle.

Illalla päätettiin testata muistaako tyttönen enää miltä ratsuna oleminen tuntuu. 

Se ei hapatellut satulan laittoa ja suitset meni hyvin päähän. Markohan sillä ratsasti aina naruriimulla, mutta itselle tuntui varmemmalta suitsittuna näin ekalla kerralla.

Selkään vaan ja pari kierrosta käyntia laitumella. Hyvin meni, säilyin hengissä ja kylläpä se tuntui isolta!

Petekin kokeili pätkän ja sitten päästettiin Saara vapauteen.

Tästä alkaa kuntoutus ratsastaen, hitaasti edeten. Toivottavasti kaikki menee hyvin!

 

Näyttelyt lähestyy, karva kasvaa

Pöpsy se ei sitten jaksanut pitää kesäturkkia, talvikarvan teko on edennyt hyvää vauhtia ja kaunis kiilto on jo muuttunut sameaksi pörröksi. Plaah!

Näyttelyn oleelliset tiedot on näköjään nettiin jo päivitetty.

Tuomarit
Shetlanninponi: Rachael Bown ja Sandra Seward GB

Ropinan luokka SHET 8:

Firerivers Raindrop
Kastanjegårdens Mitzy
Koivulan Penni
Lindåsens Natasha
Napero 1039 SH
Qrola
Sally III 1033 SH
Tikka
Zandelion

 

Outoja nimiä itselleni, ei tietoa ollaanko ainoat nyypät vai onko siellä muitakin jotka tulee vaan viettämään hauskaa päivää :)

Ropinan luokka alkaa näköjään klo 12:30 ja on kehässä 5.

Ei kipulääkettä Akustille!

Voi poikaa!

Nyt kun Aksu ei saisi liikkua enempiä, niin mitäpä tekee poika?

No liikkuu tietenkin. Ja kun saa kipulääkkeen, niin tunti sen jälkeen menojalka vasta vipattaakin! 

Todettiin eilen, että kipulääke saa jalan näköjään aika kivuttomaksi, koska käveli lähes ontumatta ja käveli huomattavasti entistä enemmän. Sehän ei sovi!

Tänään kun olivat hetken tallissa Ropsun kanssa ja Aksu nukkui siellä makuullaan, niin ulos päästyään ontui taas paljon. Annoin 200kg:n annoksen sijaan vain 100kg:n annoksen. Ei Paksu-Aksu kuitenkaan voi painaa kahtasataa kiloa.

Ja kun se jalka ei kuitenkaan parissa kuukaudessakaan tuosta lähde yhtään paranemaan, niin kaikki turha köpsyttely pitäisi nyt unohtaa. Joten vähän kivuttomampi olo, mutta jos saisi ihan pikkiriikkisen kipua siihen muistuttamaan, ettei se ihan juoksemaan ryhdy! 

Kaikkeni teen kuntoutumisen eteen, mutta kaikki on nyt kiinni onnesta. Yöt valvon huolesta ja murheesta sairaana ja päivällä töissä asia palaa kokoajan mieleen. Millä mä kestän yli vuoden kuntoutuksen? No, paljon paremmin kun luopumisen tietenkin...mutta kun tässä vaiheessa se luopuminen voi tulla ihan mikä minuutti tahansa eteen. Yksi väärä liike ja se on siinä..  :(

Äh, pitää yrittää käsitellä tämä asia jotenkin itsensä kanssa ennen kun tulen hulluksi.

Mutta pääasia tässä kuitenkin edelleen on tuo valkoinen pörröpää, joka nytkin tuossa olohuoneen ikkunan takana hoitaa puutarhurin vaativaa työtä <3

Aksun lääkkeet

Aksun jännevamma

Toinen klinikkareissu oli huomattavasti ensimmäistä synkempi.

Pinnallinen koukistajajänne tuhannessa palasessa ja kummallinen iso reikä syvemmässäkin koukistajajänteessä. Jalan asennosta voisi toivoa, että ulommassa koukistajassa olisi edes pari säiettä ehjänä (kun jalka ei roiku hervottomana)..mutta aikamoiselta jauhelihamössöltä se näytti ultrassa.

Eläinlääkäri ei uskaltanut lähteä veikkailemaan mitään ennustetta, mutta hyvältä ei näytä. Pullaponin elämää kestäväksi voi kuntoutua tuurilla, mutta mitään käyttöä se ei enää tule kestämään.

Mulle on ihan sama kestääkö se käyttöä vai ei, en vain ole tässä vaiheessa vielä valmis luopumaan mun pojasta!

Nyt mennään päivä kerrallaan kipulääkkeiden kanssa. 

Normaalisti ultrataan kuukauden välein, mutta lääkäri sanoi, että kun on kyseessä noin massiivinen vaurio, niin se ei kuukaudessa muutu mitenkään.

Eli jollei pahemmaksi mene, niin syyskuussa taas klinikalle.

Klinikan jälkeen pöllyinen poni ja omistaja jota ei paljoa hymyilyttänyt



Tuossa kohtaalla ei pitäisi olla mustaa vaakasuoraa reikää ollenkaan, siinä on ulompi koukistaja.
Ei paljoa ehjää jännepintaa (se vaaleampi osa mustien välissä), melkein voisi kuvitella ettei ne
jänteen jäljelle jääneet osat paljoa kosketa toisiaan...
Alempana oleva vaalein möykky on syvempi koukistaja, tästä ei näe,
mutta senkin vasen reuna on muussina.

 

 

Leiriin valmistautumista

Heinäkuun lopussa häämöttää viikonlopun pituinen SRJL:n kesäleiri, eli hevostelua ja eritoten jouskarointia 24/7!

Haaveena on tietenkin saada otettua Saara mukaan, koska leiri pidetään tallilla jossa Saara asui vielä helmikuussa. Tallilaiset ja Saaran vanhat vuokraajat tahtoisivat varmasti nähdä sen ja varsinkin Markon (edellinen omistaja) lapset ikävöi Saaraa ja haluavat aina kuulla miten se voi.

Ennen leiriä olisi hyvä jos Saaran saisi ultrattua. Olisi varmuus sitten, että sen mukaan ottaminen ei tee hallaa jaloille. Jos on riski, että trailerissa seisominen ja kevyt käyntitalutus rasittaa sitä kohtuuttomasti, niin sitten se jää kotiin.

Jos Saara pääsee mukaan, niin sitten sille pitää saada satula. Ilman satulaa en Peteä selkään päästä siellä vieraiden hevosten ja ihmisten keskellä. Jos hyvä tuuri käy, niin tallissa on joku satula joka sille sopii. Ei muuta kun sovitusrumba käyntiin.
Marko sanoi aikanaan, että Saaralle on vaikea löytää sopivaa satulaa, joten odotukset eivät olleet kovat.

Ensin Appiksen käytössä ollut Stübbenin yleissatula selkään...se sopi hyvin. Itse tykkään kuitenkin koulupenkeistä, joten seuraavaksi Stübbenin koulujakkara selkään..ja sopi! Yllättävän hyvin vielä molemmat, satunnaisessa käytössä (ja enemmässäkin) menee oikein mainiosti.
Huvikseni testasin vielä Jimin koulupenkkiä ja sekin oli oikein käypä, ei ehkä näytä niin sopivalta, mutta etukaari on hyvä, toppaukset ottaa koko matkalta kiinni ja levittäytyy takaa nätisti selkään ja muutenkin kaikki oli kohdallaan. Eli on varaa valita :)

Saara peri Jimin suitset, joten suitsipuolikin on hoidossa. Jimi sai "uudet" Glen Gordonin suitset, käytetyt toki, mutta ne eivät Saaralle mahtuneet joten vaihto päittäin ratkaisi ongelman.

Elämme jännittäviä hetkiä :) Ja kiireistä aikaa, viikonloput on varattu elokuu puoleen väliin saakka.

Yhden viikonlopun vie Kopseen kisat, sitten leiri, sen jälkeen Ropinan näyttelyt ja sitten Hämeen keskiaika-markkinat. Jotta näin :)

Tässä Saaran selässä Jimin koulupenkki

Iltalääkkeiden aika, näin mielellään Saara tulee hakemaan cushing-lääkkeensä...
joka on piilotettu leipäpalaan :)

 

No ne kaviotpa hyvinkin

Tänään oli kaviokansan kavio-päivä; kengittäjän käynti siis.
Meillä on lähiaikoina käynyt monia eri kengittäjiä, mutta nyt kävi sellainen heppu että ei tartte enää vaihtaa. Jälki oli hienoa, tuli kun lupasi ja oli tosi hyvä tyyppikin vielä :)

Ensin päivä alkoi Kamman vuolulla. Kammahan on vielä Kirsin luona, niin suhasin autolla Kirsille.
Kamma vuoltiin ensin laitumella, pidin sitä narussa ja se seisoi sen mitä malttoi seistä. Paarmoja oli jotta riitti, niin vähän meni välillä keskittyminen niihin. Mutta helppoa oli ja hieno poni!
Kamman jälkeen vuorossa oli Harmi, se sai uudet popot jalkaan.
Harmi ja Ropina on lähdössä elokuun alussa poninäyttelyyn Vermoon, niin piti saada söpöt kaviot molemmille ja kyllähän niistä tuli niin hienot että!

Sitten lähdettiin ajamaan meillepäin, minä edellä merssulla ja kengittäjä perässä omallaan.
Pete oli ottanut valmiiksi shettikset sisälle. Hain vielä Jimin ja Saaran sillä välin kun kengittäjä kasasi tavaroita talliin ja Pete viritteli valoa.

Ensin oli Jimin vuoro. Se seisoi nätisti puoliunessa ja nopeasti sen lapioista muotoutui kaviot. Lattialle jäi vaan kuolatippoja jälkeen kun Jimi pääsi torkkumaan omaan koppiinsa. 

Jimillä on ihmeellinen tapa kuolata. Sen alahuuli roikkuu kovasti ja nyt tuntuu, että se on alkanut roikkumaan enemmän kun tullessa. Ehkä se ei enää pingota niin kovasti? Mutta vuolennan aikana kurkin pään alle, niin se kuola tuleekin ylähuulesta. Kummmallista.

Saaran vuoro oli toisena. Sen kaviot oli tosi lyhyet, koska se on varmaan ollut ikänsä kengässä ja nyt kengättä helmikuusta lähtien. Silloin sille oli teurasaika varattuna ja siltä poistettiin sitä varten kengät.
Itse olin vähän huolissani kuluneista kavioista, mutta kengittäjä oli sitä mieltä että ei tartte kenkiä laitella, kaviot vahvistuu kyllä. Kengittäjä kävi vielä jännevammajalan läpi ja sanoi, että hyvältä näyttää, että pahemmistakin tulee vielä käyttöä kestäviä ravureita. Ja ilokseni olen huomannut, että jalka ei enää turvota edes niin paljoa, se selkeästi alkaa kuntoutua, 

Ropina oli seuraava asiakas. Sille taiottiin niin nätit kaviot, että kyllä kehtaa lähteä näyttelyynkin. Sillä on aina ollut ongelmana takakaviot, tämä kengittäjä sai niistäkin todella kavion muotoiset.

Ainoa miinus, että sepä vaihtaa jo kesäturkkia talvitakkiin... Argh, armoa! Nätti karva edes näyttelyihin saakka?

Aksun vuoro oli viimeisenä. Oli epävarmaa, että voiko sitä vuolla kun se ei pysty seisomaan kipeällä jalallaan.
Kengittäjä kokeili kavion huolella läpi ja poissulki paiseen mahdollisuuden. Vika oli edelleen siinä haavan kohdalla, se oli todella kipeä kun sitä painoi.
Mutta saimme kaviot vuoltua kaikki, kengittäjä sanoi että jättää sen ehjän etusen vuolematta jollei pysty seisomaan, mutta Aksu sinnitteli. Minä ja Pete vuoroteltiin, pidettiin kipeä etunen halausotteella käsissä ja kiskottiin sitä ylöspäin selkä vääränä. Kengittäjä vuoli nopeasti ja me pidettiin paino poissa kipeältä jalalta. Aksu tosin on niin järkipeli, että se nyt olisi seissyt vaikka takajaloillaan vuolun ajan jos olisi siltä pyytänyt <3

Nyt on taas hieno porukka. Mutta maanantaina täytyy taas soitella klinikalle, että josko tultaisiin taas kuvattavaksi...

Kamma kesäläskinä

"mitä oikein teet?"

Pöpsy ja uudet kaviot

"anteeksi herra, mutta ette voi parkeerata siihen"-sanoo Aksu :)

Viikontakainen kuva kutkanaamaisesta Saarasta

Kipeä jalka

Niinhän siinä sitten kävi, että ei se Aksun jalka siitä levolla mennyt miksikään, vaan lääkärille oli lähdettävä kun en saanut öitä nukuttua huolen vuoksi.
Sain ajan Orimattilan klinikalle tiistaiksi 25. kesäkuuta, mutta se aika oli klo 12, joten reissuun oli lähdettävä yksin (Pete pääsi töistä vasta neljän tienoilla).

Pohdin hetken, että mihin työnnän Ropinan reissun ajaksi. Ropina ja Aksu on käytännössä yksi poni kahdessa kehossa. Ne ovat olleet niin pitkään yhdessä, että toisen poistuminen aiheuttaa kovan stressin, jollei toinen ei saa siksi aikaa jotain muuta mietittävää.
Se muu olisi voinut olla laitumelle meno Jimin ja Saaran viereen, mutta kun laitumien välissä ei olisi ollut kun kolme lankaa jonka läpi haistelu olisi onnistunut, niin en ottanut riskiä, että reissun aikana laitumilla olisi syntynyt joku härdelli ja aidat olisivat rikkoutuneet.
Toki Ropinan olisi voinut jättää yksin karsinaankin tai tarhaan, mutta totesin, että helpoin on tottakai ottaa se mukaan. Molemmat lastautuu ja matkustaa täysin ongelmitta ja ne ovat hallinnassa vaikka otsatukasta taluttamalla. Joten eikun riimut päähän, narut kouraan, ponit autoon, luukut kiinni ja matkaan.

Klinikalla oli paljon väkeä ja monta tammaa varsojen kanssa. Ponit saivat odotella vuoroaan käytävällä olevassa pesukarsinassa. Ropina tsemppasi Aksua ja molemmat katselivat tallin menoa kiinnostuneina. Minä katselin lähinnä pääskysten pesää, jonne puikkasi pääskyset sellaisella vauhdilla, että kerran itsellä oikein tukka pöllähti. Turvaväliä peräänkuulutan...

Kun meidän vuoro tuli ja Aksua alettiin tutkimaan, niin lääkäri totesi jalan olevan sen verran kipeä että oli paras rauhoittaa Akusti. Pienessä pöllyssä poni seisoi paremmin paikoillaan ja jalan karvat saatiin ajettua pois.
Uudelleen ajelusta vuotamaan alkanut haava sieltä sitten löytyi ja se oli todella kosketusarka.
Lääkäri pyysi taluttamaan Akustia sen verran, että näki miten se käveli, mutta metrin jälkeen todettiin että ehkei sen tarvitse kävellä, kipeä oli.
Jalka katsottiin vielä ultralla, mutta siellä oli niin paljon nestettä ettei ultra näyttänyt mitään järkevää tulosta.

Lopputulokseksi tuli, että lähdetään hoitamaan vauriota haavana ja katsotaan helpottuuko olo. Haava ei ollut kovin kaksinen, mutta se saattoi olla niin syvä että tulehdus ulottui syvälle.
Saatiin Oriprimiä ja kipulääkettä.
Jos lääkekuuri ei ala puremaan, niin sitten jalka katsotaan röntgenillä.

Nyt kolmen päivän jälkeen jalka on vielä kipeä, Aksu nilkuttaa sillä. Mutta on se parempi kun viikonloppuna, joten vähän herää toivo jos se ei olisi sisältä rikki.
Voi Aksua :/

 

Kolmijalkainen poni

Ruohonleikkurittomana taloutena on kätevä käyttää poneja hyväkseen. Sen kun aitaa pihaa ja tyrkkää shetlanninponit niittämään ja siistiä tulee.

Kutsutaan meidän shettiksiä nimellä "aavikoittajat". Yhtenä päivänä piha on kuin paratiisi vihreine polvenkorkuisine heinineen, aavikoittajat vapautetaan paratiisiin ja "PUF"; paria päivää myöhemmin maasta ei kasva kuin nokkosia, jokainen ruohonkorsi on imetty naamariin juuria myöden.

Tehokasta!

Nyt aavikoittajat ovat työskennelleet ulko-oven lähellä, turvallisessa ympäristössä, mutta siitä huolimatta perjantaina kun unenpöpperöisenä taapersin pihalle, niin pihalla odotti yksi pirteä shettis ja yksi kolmijalkainen! Akusti ei varannut yhtään painoa vasemmalle etuselle!

Paniikki iski, eikai se ole murtunut? Ponit talliin, jalat saksiminen kaljuksi ja syy löytyi: Y:n muotoinen n. 1,5cm halkaisijaltaan oleva pieni vekki vuohisnivelen yläreunassa takapuolella.

Puhdistettiin haava hyvin, laitettiin haavavoidetta ja pinteli päälle. Shettikset jäi vuorokaudeksi karsinaan, koska Aksu ei pystynyt astumaan jalalle. 

Lauantaina aamulla jalka oli edelleen kipeä, mutta kun Aksu suostui raahautumaan karsinasta pois, niin vietiin ne pihalle syömään. Tuore ruoho voittaa aina kuivaheinän. Kyllä Aksu vähän pihalla kävelee, mutta vaivalloista näyttää olevan ressukan meno. Seisoo pääasiassa vasen etujalka edempänä, on varmaan kivuttomampi niin.

Nyt katsotaan, että meneekö tuo itsekseen ohi vai vaatiiko lääkekuurin. Toistaiseksi turvottaa vain vähäsen eikä ole yhtään kuuma. Pikkuinen reppana, parane pian!

 

Saara ja cushing

Nyt se on varmistettu; Saara sairastaa cushingia!
Mira kävi ottamassa näytteet kahdesti ja tulos oli todella selvä eikä se jättänyt mitään arvailuiden varaan. Joten näin Saara siis aloitti lääkityksen jota se syö lopun elämäänsä.

Cushing on ikävä sairaus, mutta hoidettuna sen pitäisi pysyä aika hyvin hallinnassa. Tarkkana toki saa olla ja riskejäkin siinä on, mutta ei auta kun toivoa parasta.

Tuolla linkissä lisätietoa cushingista:
http://www.heppalaakari.fi/cushingin_tauti.html

Sieltä löytyy sairauden ensioireet:
- Viivästynyt karvanlähtö kesällä ja aikainen talvikarvan tulo syksyllä.
- Pitkä ja paksu, joskus aaltoileva karva (55-80%:lla sairastuneista hevosista)
- Väsyneisyys, apaattisuus
- Pullottava/roikkuva vatsa, lihaskato selän lihaksista
- Rasvakertymät niskassa, silmän yläpuolisissa kuopissa ja hännän tyvessä
- Kaviokuume

Saaralla on edelleen talvikarva eikä se tee lähtöä millään. Sillä on myös jaloissa paksua kiharaa karvaa. Sillä on roikkuva maha ja kaikki selän lihakset ovat häipyneet.
Sen silmien yläpuolella olevat kuopat ovat lähinnä pallot.
Kaviokuumetta onneksi ei ole, mutta muut oireet on kun suoraan Saaran elämästä.

Tästä ei ole kuin suunta ylöspäin! Niin monelta taholta olen nyt kuullut positiivisia asioita, että tuskin maltan odottaa Saaran puhkeamista kukkaan!

 

Kamma ja kamala sade

Kamma viettää tällä hetkellä kesälomaansa ystäväni Kirsin luona, Kirsin Harmi-ponin seuraneitinä. Meillä laitumet päätti kasvaa hyvin nihkeästi tänä vuonna ja Kirsin poni tarvitsi seuraa, niin järjestely oli mitä mainioin. Kamma on asunut nyt pari viikkoa siellä, 26.5. se lähti laitumelle.
Matkallisesti kovin kaukanahan se ei onneksi ole, linnuntietä tästä Kirsille on varmaan pari kilometriä.

Kirsi soitti aamulla, että huomiselle on luvattu niin hurjaa sadetta, että josko Kammalle voisi saada sadeloimen. En kesäisin yleensä joudu loimittamaan, mutta Kirsin luona Kamma seisoo keskellä peltoja. Siellä tuuli voi olla kotia kovempi, joten kävin viemässä Kamman oman nutun sinne, ihan varmuuden vuoksi.
 

Kamma oli hyvin poistanut talviturkkia. Ja mun koko talven kestänyt panostus sopusuhtaisten kaviokkaiden vuoksi oli ehkä jo vähän historiaa Kamman osalta..

Mutta mitäpä tuosta, pääasia että poni on tyytyväinen ja saa viettää kesälomaa!

Oma iloinen itsensä se oli, hitsi miten mulla onkin ollut sitä ikävä!

Mamman Kamma-tamma <3
Tässä kuva kun neiti lähti laitumelle ja sen alla kuva tältä päivältä.



 

Satulan ihmettelyä

Tänään paistoi aurinko pitkästä aikaa, joten ajattelin sovittaa Jimin länkkärisatulaa ja kokeilla satulavyön sopivuutta.
Kun ostin satulan keväällä, niin sain kaksi vyötä mukana joista valita sopiva. Tämä asia toki unohtui kokonaan, joten nyt sovittamaan ja epäsopivaa palauttamaan.

Toinen vyö oli huomattavan pitkä, joten kun Jimi ei mikään jättihevonen ole, niin ensin lyhempi päälle. Ja niinhän se oli, että lyhyt sopi. Testiksi vielä satula Saaran selkään, että jos se sille sopisi, niin mahtuisiko se saman vyön kanssa. Sopi ja vyö meni kiinni. Eli valinta suoritettu, lyhyt musta neopreenivyö oli meidän vyömme ja pitkä teddy-nylon lähtisi takaisin.

Saaran silmä päätti eilen turvota tennispalloksi. Sillä oli kärpässuojana hapsupanta. Nokkelat kärpäset puikkelehti hapsujen välistä ja tokihan siitä sitten tuli silmätulehdus! Laitoin Saaralle verkkohupun ja jo tänään silmä oli hyvän näköinen. Toivottavasti selvisi säikähdyksellä eikä tarvita lääkärin apua. Tästä lähtien Saarakin saa pitää verkkomaskia, säästyy monelta murheelta.



Jimiä ei kamalasti kiinnosta satulan sovittaminen

Kaviokansan esittely

Tämä blogi toimii itselleni lähinnä päiväkirjana. Mutta jos joku haluaa lukea meidän elämästä, niin ensimmäisenä blogitekstinä esittely meistä.

Kaviokansamme käsittää 6 kaviokasta. Näistä 5 asuu kotosalla ja yksi on lainassa ratsuponin elämää viettämässä.
Teen esittelyn siinä järjestyksessä kun nämä kaviokkaat ovat elämäämme saapuneet.

Mutta ihan alkuun oma esittely. Eli olen Heidi, ponitäti (ja vähän hevostätikin nykyään) Orimattilasta.
Hevosia harrastan monessa muodossa, shettiksillä ajan valjakkohengessä ja muuten ratsastelen. Ratsastusjousiammunta on uusin innostukseni jota olen nyt pari vuotta harrastellut enemmän ja vähemmän.

Ja sitten pääasia, muruset:

Akusti
Lempinimi: Aksu, Naksu, Nakusti
Rotu: shetlanninponi
Syntynyt: 27.05.2000 Suomi
Sukupuoli: ruuna
Väri: mustankimo
Säkäkorkeus: n. 112cm

Firerivers Raindrop
Lempinimi: Ropina, Ropsu, Pöpsy, Pöpinä
Rotu: shetlanninponi
Syntynyt: 16.06.2002 Suomi
Sukupuoli: tamma
Väri: ruunikonkirjava
Säkäkorkeus: n. 92cm

Kamma SWE
Lempinimi: Kamma
Rotu: gotlannin russ
Syntynyt: 23.05.2002 Ruotsi
Sukupuoli: tamma
Väri: vaaleanpunaruunikko
Säkäkorkeus: n. 130cm

Kurun Eldorado
Kutsumanimi: Eltsu
Rotu: shetlanninponi
Syntynyt: 05.06.2005 Suomi
Sukupuoli: ruuna
Väri: tummarautiaankirjava
Säkäkorkeus: n. 100cm

Jimmy Longbow
Kutsumanimi: Jimi, Jimbo, Jimppu
Rotu: risteytysponi
Syntynyt: 2005 Saksa
Sukupuoli: ruuna
Väri: kimo
Säkäkorkeus: n. 145cm

Casara
Kutsumanimi: Saara
Rotu:  puoliverinen (westfaler)
Syntynyt: 7.5.1997 Saksa
Sukupuoli: tamma
Väri:  mustanruunikko
Säkäkorkeus: n. 165cm