Talvi tuo kylmyyttä ja poweria

Ajattelin yksi päivä, että käyn ratsastamassa Saaraa pitkästä aikaa. Oli jakso jolloin pakkanen huitoi -20 asteen tuntumassa pitkään ja liikuttaminen jäi tauolle.

Hain Saaran tarhasta ja se jo autokatoksen kulmilla "pelästyi" jotain ja sinkosi. Sama toistui tallin kulmalla, joten olisihan sitä voinut jo siitä jotain päätellä, mutta kun se on aina ollut superkiltti kentällä...

Kun oli vieläkin kylmä, niin laitoin toppaloimen satulan päälle ja sinne koko kasan päälle sitten kentällä kipusin...kun olin ensin joutunut jättämään Saaran hetkeksi yksin kentälle, koska eihän kentällä ollut yhtään jakkaraa tietenkään. 

Vasenta jalustinta pidensin sen verran selkäännousua varten, että se näkyi loimen alta. Kun pääsin selkään, niin ajattelin ettei niitä jalustimia tarvitse kun ne oli niin vaikea kaivaa loimen alta.

Kierros käyntiä, yksi loikka ja pysäytin hevosen. Ehkä sittenkin kaivan sen oikeanpuoleisen jalustimen edes jalkaan kun se on sopivan mittainen.

Toinen kierros, loikka ja taas seis portille. Pakkohan se oli se vasenkin jalustin saada jalkaan. On muuten kettumaista lyhentää loimen alla olevaa jalustinta.

Kahden jalustimen kanssa oli turvallisempi olo ja alettiin hommiin. 

Saara toki pöhötti ja keskittymiskyky oli huono, mutta ainakin ratsastaja yritti. Tehtiin vähän väistöjä, temponvaihteluita ja avotaivutusta. Ja yksi hieno capriole-hyppykin! Kehtasi vanharouva oikein nousta pystyyn, siitä tempaista ilmaan, heittää pukin ja rykäistä vauhdilla 10 metriä. Pöllö :)

Onneksi tällä capriolella oli korkeutta n. 20 senttiä, mutta ehkä se olisi riittänyt tömäyttämään tädin tantereeseen ilman jalustimia. 

Totesin ettei ollut sellainen päivä, että tammalta kamalasti kannattaa vaatia. Kun se kiersi kenttää rauhallisena ja lakkasi möksän päädyssä säpsähtelemästä, niin vein sen takaisin tarhaan ja annoin päiväheinät. 

Mutta nyt on sekin nähty, voi Saarakin kerätä pöllövirtaa. Maastossahan se nyt on ääriä myöten täyteen lastattu dynamiittia, mutta kentällä se on lähinnä muistuttanut kyntöruunaa.

Ensikerralla ehkä länkkärisatulan kanssa?

Kamman luuliian operointi 24.1.2014

Tänään oli sitten se Kamman operaatiopäivä. Kauan odotettu työttömyydestä johtuneen rahapulan vuoksi. Mutta kun vaiva ei ollut sen sorttinen, että olisi pahentunut helposti, niin tilannetta seuraamalla pystyi pitkittämään.

Aamulla pakkasin kasin aikaan Kamman autoon. Lievää känkkäröintiä, mutta parin minuutin jälkeen oli kyydissä. Ja eikun nokka kohti Orimattilan klinikkaa. 

Oltiin hyvissä ajoin perillä ja kun sain Kamman sisälle, niin se pääsi heti pakkopilttuuseen ja sai rauhoittavan. Nopeasti se nuukahti ja eikun jalkaa sheivaamaan.

Lääkäri kehotti minua nostamaan toista takajalkaa ilmaan hoidon ajaksi (juu, nyt on selkä kipeä vaikka Pete tulikin lopuksi aikaa tuuraamaan). Sitten joku ihmeellinen jäädytysvekotin kinttuun ja hoitamaan. Ei ollut pitkäkestoinen toimenpide ja pian homma oli niin valmis, että päästiin lähtemään kotiin. Hoidoksi oli rasvausta Helosanilla parin viikon päästä kun nahka alkaa kuoriutumaan jalasta. Ja kuukauden päästä saa aloittaa liikuttamaan :)

Ihanaa!

Nyt peukut vaan pystyyn, että jalasta tulisi vielä käyttökelpoinen, mutta aika ja rasituksen lisääminen sen sitten näyttää.

Edellisen kerran olen Kamman selässä istunut sinä kesäisenä iltapäivänä kun vein sen Ropinan näyttelyn jälkeen takaisin Kirsin luo laitumelle. Auton ja traikun jätin Kirsin naapurin pihaan ja pomppasin traikkua apunakäyttäen selkään. Kypärä oli päässä ja Kammalla riimu jossa kaksi narua ohjina. Niin me lompsuteltiin pihaan Kirsin ihmetellessä enkä arvannut että se oli viimeinen kerta... Voi kun Kamma paranisi!