Jousiammuntaa ja leireilyä

Niin se tuli ja meni se kauan odotettu leiri. Nyt jälkitunnelmia ja muistelmia sieltä pikakelauksena, vähän ohi hevosaiheenkin välillä.

Perjantaina tein työt kiireellä ja huristelin kotiin. Kotona viimeiset tavarat vielä autoon ja Saara kyytiin. Tuttuun tapaansa se tuli lähes juoksuvauhdilla autoon, meinasin jäädä alle mun lipokkaiden kanssa kun rymistelin 600 kilon lihavuoren tieltä puomin ali. Ensikerralla ehkä lenkkarit?
Saara matkustaa hyvin ja liikkumatta, joten matka meni mukavasti vaikka pari tuntia siihen vierähti.

Perillä purettiin Saara vanhaan tarhaansa ja se taisi tietää missä oli. Marko ja Markon poika Tino tulivat sitä heti moikkaamaan ja myöhemmin kävi tervehtimässä loppuperhekin. Saaraa oli kovasti ollut ikävä.

Illan ohjelmistossa oli leirikämpillä teoriatunti ja sen jälkeen mentiin pihalle ampumaan.
Me tehtiin kotona tynnyrihevonen, joka otettiin leirille mukaan. Nimettiin hevonen Käthyksi Mannerheimin sotahevosta kunnioittaen, joten nopeasti siitä ratsusta tuli sitten kutsumanimeltä Kati.
Ammuttiin maasta erilaisia tehtäviä ja myös Katin selästä päästiin koettamaan.

Lauantaina aamu alkoi ratsastuskentällä. Meidät jaettiin neljään ryhmään jossa jokaisessa oli kaksi hevosta. Kentälle lähti ensin ryhmät 3 ja 4.
 

3-ryhmä ratsut ja ratsastajat:

Saara - Heidi ja Pete

Annatiina (suokki) - Otto ja Jari
 

4-ryhmä ratsut ja ratsastajat:

Veikko (suokki) - Tiiri ja Satu

Elmo (lv) - Joonas ja Alex

Itse en noussut selkään, koska Saara ei ole puoleen vuoteen tehnyt töitä. Mutta Pete ratsasti sillä ja Markon poika Tino, koska Saara tuskin huomasi Tinon painoa selässä.

Kentällä tehtiin erilaisia harjoituksia jousen kanssa sekä seipäällä.
Saara oli itse rauhallisuus, vähän epäiltiin, että mahtaako vielä muistaa selästä ampumisesta mitään vai hötkyykö ja säikkyykö. No ei, ekasta laukauksesta lähtien se vaan löntysteli ilmeenkään värähtämättä. Ihana Saara!

Tunnin jälkeen huuhtelin Saaran kokonaan. Se oli satulan alta likomärkä kun oli törkeän kuuma helle. Toki se kävi heti tarhassa piehtaroimassa, se siitä puhtaasta hevosesta...
Sen jälkeen palattiin leirikämpille ja siellä oli aikido-harjoituksia seipään kanssa. Se oli tosi hauskaa ja vetäjä oli ihan lajin huippuja! Vitsit, että se näyttikin upealta, harjoituksia olisi ollut kiva vaan katsellakin.

Ruuan jälkeen lähdettiin hiekkamontulle jonne oli tehty erilaisia ratoja. Oli siellä leirikisakin jossa ammuttiin Katin selästä, blunttikärjillä heiluvaa jalkapalloa ja nopeasti useita säkkejä ja villisikakin piti ampua. Se oli tosin vaan jotain muovia/kumia, mutta aikas aidon näköinen.

Sunnuntaiksi oli metsään hiittisuoralle rakennettu unkarilainen ja korealainen rata. Porukat siellä ampui hevosen selästä talutettuna käynnistä ja osaavimmat ampui laukasta.

Itse en sielläkään noussut selkään eikä Saara ollut mukana kun sinne oli tallilta jonkin verran matkaa. Mutta Pete meni sekä Annatiina-suokilla, että Markon uudella Luke-suokilla talutettuna ja osui mukavasti. Yhtään nuoltakaan ei hukkunut metsään..

Iltapäivällä oli sitten sanottava heiheit kaikille ja taas vauhdikkaasti lastattava Saara kyytiin ja kotiin.

Kotona Jimi oli onnesta soikeana kun laitumelle liittyi seuraksi kovassa kiimassa oleva Saara. Ei haitannut vieraan tallin tuoksu :)

Ah mikä leiri! Nyt on taas paljon intoa ja ideoita treenailla kotona. Ja Saaran jalka ei sanonut mitään käyttöön, muuttuisiko tämä nyt tästä jo paremmaksi?

Marko narunpäässä, Pete hevosensa selässä

 

Minä talutan, Tino keihästää

Tino Saaran selässä, Pete taluttaa. Takana Joonas Elmon selässä.

Pesun jälkeen nautiskelua

Pete ratsastaa Annatiinalla (huomaa upeat varusteet hevosella), Otto taluttaa

Pete Markon uuden Luke-hevosen selässä, Marko taluttaa

 

 

Saaran klinikkareissu

Leiri lähestyy kovaa vauhtia ja piti tehdä päätös Saaran mukaan ottamisesta. Leirillä sen ei tarvitse tehdä töitä, kunhan moikkaisi vanhoja tuttuja vanhalla tallillaan. Ihan parhaassa tapauksessa haaveiltiin, että jos sillä saisi pari kierrosta ratsastaa ja ampua käynnistä.

Ensimmäinen jännitys - lastaus.

Saara käveli traileria vilkaisematta sisälle. Ok, eli se on siis helppo lastattava, upeaa! Haettaessa Marko lastasi sen ja Markon perässä se olisi varmaan kiivennyt vaikka puuhun :) Mutta traikku ei ole mikään juttu, hyvä.

 

Toinen jännitys - käytös klinikalla.

Vähän ihmettelyä, pörhistelyä ja pää taivaissa marssimista. Mutta kertaakaan ei kävellyt ylitseni. Kun lääkäri pyysi pihalla ravauttamaan tallin kulmalle ja takaisin, niin vähän epäilytti että näinköhän pysähtyy. Mutta ravasi ja kääntyi kiltisti.

Kolmas jännitys - ultraus.

Ensin ulompi koukistaja...ei näy vikaa. Syvempi...sieltäkään ei mitään. Syvän koukistajan tukiside oli paksuuntunut ja epämääräisempi koostumukseltaan. Sitten hankoside (se jonka takia oli menossa teuraaksi) ja siinä ei mitään vikaa. Eli syyllinen saatiin kiinni, se oli se tukiside joka oli pettänyt.

Lääkäri sanoi, että jännevammoista parhaiten paraneva, mutta mahdollista että hajoaa toisestakin. On kuulemma yleinen vaiva vanhemmilla hevosilla. 

Neljäs jännitys - jatko?

Odotimme, että joskus talvella/ keväällä Saaraa voisi parhaassa tapauksessa alkaa liikuttamaan, mutta lääkäri sanoi, että tästä voisi nyt alkaa ratsastuksen. Tunti päivässä, josta 5-10 minuuttia ravia. Ohhoh!

Sitten kotiin vaan ja Saara laitumelle.

Illalla päätettiin testata muistaako tyttönen enää miltä ratsuna oleminen tuntuu. 

Se ei hapatellut satulan laittoa ja suitset meni hyvin päähän. Markohan sillä ratsasti aina naruriimulla, mutta itselle tuntui varmemmalta suitsittuna näin ekalla kerralla.

Selkään vaan ja pari kierrosta käyntia laitumella. Hyvin meni, säilyin hengissä ja kylläpä se tuntui isolta!

Petekin kokeili pätkän ja sitten päästettiin Saara vapauteen.

Tästä alkaa kuntoutus ratsastaen, hitaasti edeten. Toivottavasti kaikki menee hyvin!

 

Näyttelyt lähestyy, karva kasvaa

Pöpsy se ei sitten jaksanut pitää kesäturkkia, talvikarvan teko on edennyt hyvää vauhtia ja kaunis kiilto on jo muuttunut sameaksi pörröksi. Plaah!

Näyttelyn oleelliset tiedot on näköjään nettiin jo päivitetty.

Tuomarit
Shetlanninponi: Rachael Bown ja Sandra Seward GB

Ropinan luokka SHET 8:

Firerivers Raindrop
Kastanjegårdens Mitzy
Koivulan Penni
Lindåsens Natasha
Napero 1039 SH
Qrola
Sally III 1033 SH
Tikka
Zandelion

 

Outoja nimiä itselleni, ei tietoa ollaanko ainoat nyypät vai onko siellä muitakin jotka tulee vaan viettämään hauskaa päivää :)

Ropinan luokka alkaa näköjään klo 12:30 ja on kehässä 5.

Ei kipulääkettä Akustille!

Voi poikaa!

Nyt kun Aksu ei saisi liikkua enempiä, niin mitäpä tekee poika?

No liikkuu tietenkin. Ja kun saa kipulääkkeen, niin tunti sen jälkeen menojalka vasta vipattaakin! 

Todettiin eilen, että kipulääke saa jalan näköjään aika kivuttomaksi, koska käveli lähes ontumatta ja käveli huomattavasti entistä enemmän. Sehän ei sovi!

Tänään kun olivat hetken tallissa Ropsun kanssa ja Aksu nukkui siellä makuullaan, niin ulos päästyään ontui taas paljon. Annoin 200kg:n annoksen sijaan vain 100kg:n annoksen. Ei Paksu-Aksu kuitenkaan voi painaa kahtasataa kiloa.

Ja kun se jalka ei kuitenkaan parissa kuukaudessakaan tuosta lähde yhtään paranemaan, niin kaikki turha köpsyttely pitäisi nyt unohtaa. Joten vähän kivuttomampi olo, mutta jos saisi ihan pikkiriikkisen kipua siihen muistuttamaan, ettei se ihan juoksemaan ryhdy! 

Kaikkeni teen kuntoutumisen eteen, mutta kaikki on nyt kiinni onnesta. Yöt valvon huolesta ja murheesta sairaana ja päivällä töissä asia palaa kokoajan mieleen. Millä mä kestän yli vuoden kuntoutuksen? No, paljon paremmin kun luopumisen tietenkin...mutta kun tässä vaiheessa se luopuminen voi tulla ihan mikä minuutti tahansa eteen. Yksi väärä liike ja se on siinä..  :(

Äh, pitää yrittää käsitellä tämä asia jotenkin itsensä kanssa ennen kun tulen hulluksi.

Mutta pääasia tässä kuitenkin edelleen on tuo valkoinen pörröpää, joka nytkin tuossa olohuoneen ikkunan takana hoitaa puutarhurin vaativaa työtä <3

Aksun lääkkeet

Aksun jännevamma

Toinen klinikkareissu oli huomattavasti ensimmäistä synkempi.

Pinnallinen koukistajajänne tuhannessa palasessa ja kummallinen iso reikä syvemmässäkin koukistajajänteessä. Jalan asennosta voisi toivoa, että ulommassa koukistajassa olisi edes pari säiettä ehjänä (kun jalka ei roiku hervottomana)..mutta aikamoiselta jauhelihamössöltä se näytti ultrassa.

Eläinlääkäri ei uskaltanut lähteä veikkailemaan mitään ennustetta, mutta hyvältä ei näytä. Pullaponin elämää kestäväksi voi kuntoutua tuurilla, mutta mitään käyttöä se ei enää tule kestämään.

Mulle on ihan sama kestääkö se käyttöä vai ei, en vain ole tässä vaiheessa vielä valmis luopumaan mun pojasta!

Nyt mennään päivä kerrallaan kipulääkkeiden kanssa. 

Normaalisti ultrataan kuukauden välein, mutta lääkäri sanoi, että kun on kyseessä noin massiivinen vaurio, niin se ei kuukaudessa muutu mitenkään.

Eli jollei pahemmaksi mene, niin syyskuussa taas klinikalle.

Klinikan jälkeen pöllyinen poni ja omistaja jota ei paljoa hymyilyttänyt



Tuossa kohtaalla ei pitäisi olla mustaa vaakasuoraa reikää ollenkaan, siinä on ulompi koukistaja.
Ei paljoa ehjää jännepintaa (se vaaleampi osa mustien välissä), melkein voisi kuvitella ettei ne
jänteen jäljelle jääneet osat paljoa kosketa toisiaan...
Alempana oleva vaalein möykky on syvempi koukistaja, tästä ei näe,
mutta senkin vasen reuna on muussina.

 

 

Leiriin valmistautumista

Heinäkuun lopussa häämöttää viikonlopun pituinen SRJL:n kesäleiri, eli hevostelua ja eritoten jouskarointia 24/7!

Haaveena on tietenkin saada otettua Saara mukaan, koska leiri pidetään tallilla jossa Saara asui vielä helmikuussa. Tallilaiset ja Saaran vanhat vuokraajat tahtoisivat varmasti nähdä sen ja varsinkin Markon (edellinen omistaja) lapset ikävöi Saaraa ja haluavat aina kuulla miten se voi.

Ennen leiriä olisi hyvä jos Saaran saisi ultrattua. Olisi varmuus sitten, että sen mukaan ottaminen ei tee hallaa jaloille. Jos on riski, että trailerissa seisominen ja kevyt käyntitalutus rasittaa sitä kohtuuttomasti, niin sitten se jää kotiin.

Jos Saara pääsee mukaan, niin sitten sille pitää saada satula. Ilman satulaa en Peteä selkään päästä siellä vieraiden hevosten ja ihmisten keskellä. Jos hyvä tuuri käy, niin tallissa on joku satula joka sille sopii. Ei muuta kun sovitusrumba käyntiin.
Marko sanoi aikanaan, että Saaralle on vaikea löytää sopivaa satulaa, joten odotukset eivät olleet kovat.

Ensin Appiksen käytössä ollut Stübbenin yleissatula selkään...se sopi hyvin. Itse tykkään kuitenkin koulupenkeistä, joten seuraavaksi Stübbenin koulujakkara selkään..ja sopi! Yllättävän hyvin vielä molemmat, satunnaisessa käytössä (ja enemmässäkin) menee oikein mainiosti.
Huvikseni testasin vielä Jimin koulupenkkiä ja sekin oli oikein käypä, ei ehkä näytä niin sopivalta, mutta etukaari on hyvä, toppaukset ottaa koko matkalta kiinni ja levittäytyy takaa nätisti selkään ja muutenkin kaikki oli kohdallaan. Eli on varaa valita :)

Saara peri Jimin suitset, joten suitsipuolikin on hoidossa. Jimi sai "uudet" Glen Gordonin suitset, käytetyt toki, mutta ne eivät Saaralle mahtuneet joten vaihto päittäin ratkaisi ongelman.

Elämme jännittäviä hetkiä :) Ja kiireistä aikaa, viikonloput on varattu elokuu puoleen väliin saakka.

Yhden viikonlopun vie Kopseen kisat, sitten leiri, sen jälkeen Ropinan näyttelyt ja sitten Hämeen keskiaika-markkinat. Jotta näin :)

Tässä Saaran selässä Jimin koulupenkki

Iltalääkkeiden aika, näin mielellään Saara tulee hakemaan cushing-lääkkeensä...
joka on piilotettu leipäpalaan :)

 

No ne kaviotpa hyvinkin

Tänään oli kaviokansan kavio-päivä; kengittäjän käynti siis.
Meillä on lähiaikoina käynyt monia eri kengittäjiä, mutta nyt kävi sellainen heppu että ei tartte enää vaihtaa. Jälki oli hienoa, tuli kun lupasi ja oli tosi hyvä tyyppikin vielä :)

Ensin päivä alkoi Kamman vuolulla. Kammahan on vielä Kirsin luona, niin suhasin autolla Kirsille.
Kamma vuoltiin ensin laitumella, pidin sitä narussa ja se seisoi sen mitä malttoi seistä. Paarmoja oli jotta riitti, niin vähän meni välillä keskittyminen niihin. Mutta helppoa oli ja hieno poni!
Kamman jälkeen vuorossa oli Harmi, se sai uudet popot jalkaan.
Harmi ja Ropina on lähdössä elokuun alussa poninäyttelyyn Vermoon, niin piti saada söpöt kaviot molemmille ja kyllähän niistä tuli niin hienot että!

Sitten lähdettiin ajamaan meillepäin, minä edellä merssulla ja kengittäjä perässä omallaan.
Pete oli ottanut valmiiksi shettikset sisälle. Hain vielä Jimin ja Saaran sillä välin kun kengittäjä kasasi tavaroita talliin ja Pete viritteli valoa.

Ensin oli Jimin vuoro. Se seisoi nätisti puoliunessa ja nopeasti sen lapioista muotoutui kaviot. Lattialle jäi vaan kuolatippoja jälkeen kun Jimi pääsi torkkumaan omaan koppiinsa. 

Jimillä on ihmeellinen tapa kuolata. Sen alahuuli roikkuu kovasti ja nyt tuntuu, että se on alkanut roikkumaan enemmän kun tullessa. Ehkä se ei enää pingota niin kovasti? Mutta vuolennan aikana kurkin pään alle, niin se kuola tuleekin ylähuulesta. Kummmallista.

Saaran vuoro oli toisena. Sen kaviot oli tosi lyhyet, koska se on varmaan ollut ikänsä kengässä ja nyt kengättä helmikuusta lähtien. Silloin sille oli teurasaika varattuna ja siltä poistettiin sitä varten kengät.
Itse olin vähän huolissani kuluneista kavioista, mutta kengittäjä oli sitä mieltä että ei tartte kenkiä laitella, kaviot vahvistuu kyllä. Kengittäjä kävi vielä jännevammajalan läpi ja sanoi, että hyvältä näyttää, että pahemmistakin tulee vielä käyttöä kestäviä ravureita. Ja ilokseni olen huomannut, että jalka ei enää turvota edes niin paljoa, se selkeästi alkaa kuntoutua, 

Ropina oli seuraava asiakas. Sille taiottiin niin nätit kaviot, että kyllä kehtaa lähteä näyttelyynkin. Sillä on aina ollut ongelmana takakaviot, tämä kengittäjä sai niistäkin todella kavion muotoiset.

Ainoa miinus, että sepä vaihtaa jo kesäturkkia talvitakkiin... Argh, armoa! Nätti karva edes näyttelyihin saakka?

Aksun vuoro oli viimeisenä. Oli epävarmaa, että voiko sitä vuolla kun se ei pysty seisomaan kipeällä jalallaan.
Kengittäjä kokeili kavion huolella läpi ja poissulki paiseen mahdollisuuden. Vika oli edelleen siinä haavan kohdalla, se oli todella kipeä kun sitä painoi.
Mutta saimme kaviot vuoltua kaikki, kengittäjä sanoi että jättää sen ehjän etusen vuolematta jollei pysty seisomaan, mutta Aksu sinnitteli. Minä ja Pete vuoroteltiin, pidettiin kipeä etunen halausotteella käsissä ja kiskottiin sitä ylöspäin selkä vääränä. Kengittäjä vuoli nopeasti ja me pidettiin paino poissa kipeältä jalalta. Aksu tosin on niin järkipeli, että se nyt olisi seissyt vaikka takajaloillaan vuolun ajan jos olisi siltä pyytänyt <3

Nyt on taas hieno porukka. Mutta maanantaina täytyy taas soitella klinikalle, että josko tultaisiin taas kuvattavaksi...

Kamma kesäläskinä

"mitä oikein teet?"

Pöpsy ja uudet kaviot

"anteeksi herra, mutta ette voi parkeerata siihen"-sanoo Aksu :)

Viikontakainen kuva kutkanaamaisesta Saarasta